Julkaistu HS:ssa 7.4.
Fil. tohtori Markus Lång kirjoittaa (HS 29.3) aivan oikein, että markkinatalouden lainalaisuuden johtuvat ihmisten ratkaisuista ja päätöksistä. Näitä kansantaloustiede juuri pyrkii tarkastelemaan ottaen huomioon olemassa olevat rajoitteet (budjetti, resurssi ym.). Hän kritisoi niin kuin monet muutkin Homo economicus- ihmiskuvaa ja ennustaa sen syrjäytymistä Homo reciprocans:illa. Haluan nostaa muutaman näkökulman esiin tähän liittyen. Kansantaloustiede on jo pitkään mennyt vuorovaikutussuhteiden huomioimisen suuntaan. Esim. moraalikato- tai informaatio-ongelmat ovat olleet läsnä vahvasti tutkimuksessa jo pitkään. Niiden olemassaolo tekee vastavuoroisen toiminnan arvokkaaksi myös kansantaloustieteessä ja sitä tutkitaan. Valitettavasti tämä ei heijastu vahvasti yleiseen makrotason ajatteluun. Tämä johtunee siitä, että täydellisen kilpailun mallin vertaista yksinkertaista ajattelukehikkoa, jonka avulla voisi hahmottaa kokonaistalouden toimintaa, ei näiden uudempien teorioiden pohjalta ole syntynyt. Tällöin on helppo jäädä kiinni vanhoihin ajattelutapoihin sekä tieteessä että varsinkin yleiskielen retoriikassa. Nähdäkseni kansantaloustiede parhaimmillaan toimii tämän itsekkään itse tekemämme maailman lainalaisuuksien osoittajana. On hyvä katsoa peiliin ja nähdä, mitkä voimat meitä pyörittävät. Se ei tarkoita sitä, että nämä voimat ovat kansantaloustieteen, markkinavoimien, Jumalan tai evoluution väistämättömiä tuotoksia. Päinvastoin, niille voi tehdä jotain, jos niin haluamme. Sen sijaan silmien sulkeminen esimerkiksi aikamme ahneudelta ja rahanhimolta (kvartaalitalouden voiton maksimointi) ei auta ketään. Väitän, että kansantaloustieteellä voi olla tällä matkalla paljonkin annettavaa kun se laitetaan oikealle paikalle kokonaisuudessa, ja muistetaan että negatiivisten asioiden mallittaminen ei vielä tarkoita samaa kuin niiden hyväksyminen. Kuten aina tiedettä voi käyttää hyvään tai huonoon.
Ekonomistit eivät ole välttämättä pyhempiä tai pahempia kuin muutkaan, jotka yrittävät ymmärtää alansa dynamiikkaa. Meihin saattaa olla kyllä muiden helppo ulkoistaa omat ongelmansa. Esim. kryptinen kielenkäyttö hallitaan myös muualla. Sen tarkoitus lienee kaikkialla korostaa omaa erityisosaamista.
Tämä keskustelu lähti liikkeelle alunperin Matti Estolan artikkelista HS 19.3. Tästä voit lukea sen kahdessa osasssa: Osa 1 ja Osa 2. Muita kirjoituksia teemaan liittyen: Peltola (HS 22.3), Tiilikainen (HS 25.3), ja Kuisma(HS 27.3)
2 comments:
Matti Estolan kirjoitus HS:ssa on herättänyt aiheesta keskustelua. Hyvä, että prof. Anne Mikkola osallistui keskusteluun kansantaloustieteilijänä ja professorina - muiden alojen edustajat jo ehtivätkin lähettää vastineitaan Estolalle. Ja syystä kyllä!
Ihmettelin monien muiden tavoin sitä, että Estola esittää tekstissään talouden lainalaisuudet jonkinlaisina luonnonlakeina. Tässä hän ei ole ainoalaatuinen. Monet julkisuudessa esiintyvät ekonomistit antavat yleisön ymmärtää, että talouselämän tapahtumat ovat jonkin meille ulkopuolisen voiman hallussa. Jos jonkinlaiset ”pakot” ja ”väistämättömyydet” vyöryvät ylitsemme ja vaativat hyväksytyksi tulemista. Näin luodaan käsitys, että ko. ”rautaiset lait” ja pakko niiden hyväksymiseen jotenkin automaattisesti seuraisi suoraan talousteoriasta, tai voitaisiin sieltä johtaa.
Onko todella niin?
Anne Mikkola nosti aiheellisesti esiin sen, että talouselämän lait ovat ihmisen luomia. Kaikki talousjärjestelmät ovat ihmisen luomia, ja sellaisina ainakin periaatteessa muutettavia (joskin muuttaminen voi olla hidasta tai vaikeaa). Kun selaan omia hyllystäni löytyviä kansantaloustieteen uusimpiakin perusteoksia, en löydä sieltä yhtäkään kohtaa, joka loisi kuvan talouselämästä planeettajärjestelmänä, jonka painovoima- tai kiertolakeihin meillä ihmisillä ei ole sanomista.
Edes paljon puhuttu globalisaatio ei ole luonnonvoima. Globalisaation taloudelliset vaikutukset edelleen riippuvat siitä, millaisia lakeja ja sääntöjä me ihmiset asetamme. (Tämä tietysti edellyttää, että riittävän moni on jotakin mieltä ja haluaa vaikuttaa asioiden kulkuun johonkin suuntaan.) Ihmisyhteisöjen tai kansakuntien ei sinänsä ole mikään pakko hyväksyä jätteiden dumppaamista mereen, työsuojelusäännösten heikentämistä tai mitään muutakaan vastaavaa. Ja tämähän juuri tekee kansantaloustieteenkin mielenkiintoiseksi: voimme esimerkiksi luoda malleja siitä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu, jos teemme näin tai noin, tai jos muutamme tiettyä institutionaalista tekijää tälllaiseksi tai tuollaiseksi.
Keskusteluissa nuorten kansantaloustieteen opiskelijoiden kanssa tulee esiin, että monikin vierastaa ekonomistikuntaan liitettyä yksipuolista poliittista leimaa (siis ”oikeistolaista” tai ”markkinaliberalistista”) ajattelua. Oikeistolaisessa / markkinaliberalistisessa ajattelussa tai mielipiteissä ei sinänsä ole mitään vikaa – yhdyn ko. mielipiteisiin joskus itsekin – mutta en näe tai en ainakaan haluaisi nähdä niiden seuraavan talousteoriasta. Löytäväthän esimerkiksi jotkut tunnetut vihreät ajattelija-kansantaloustieteilijät (esim. Osmo Soininvaara) omiin käsityksiinsä tukea SIITÄ SAMASTA TALOUSTEORIASTA, jota me muutkin olemme päntänneet, tenttineet ja opettaneet.
Ajatellaanpa vaikka teoriaa ulkoisvaikutuksista; jos ne otetaan huomioon, muuttuisi monen hyödykkeen asema keskivertokuluttajan kulutuskorissa, ja siten talouskasvukin voisi olla rakenteeltaan toisenlaista (lisätään bensan tai kännykän hintaan ympäristövaurioiden torjumiskulut – ja moni perhe hankkisi kännykän sijaan vaikka ihmisen lapsenvahdikseen).
Anne Mikkola pohti myös homo economicus- ajattelun korvautumista homo reciprocans-ajattelulla. Lisäisin vielä, että VAIKKA mallittaisimme ihmisen toiminnan perinteisesti hyötyään maksimoivan kuluttajan / agentin toiminnaksi, niin ei kai tästä SUORAAN seuraa se, että ihminen on itsekäs, vain montääristä hyötyään tuijottava olento. Kyllähän tuiki tavalliseen, ”perinteiseen” hyötyfunktioon ja sen rajoitteisiin voidaan kirjoittaa mitä tahansa – vaikka se, että taloudellinen toimija maksimoi lasten kanssa vietettyä aikaa. Eikä tämä ole matemaattisestikaan sen kummemman näköinen hyötyfunktio kuin mikään muukaan. Vai olenko sittenkin ymmärtänyt täysin väärin... oman lisensiaattityöni ”pohjapaperit” esittelivät juuri sellaista talouden toimijaa, joka maksimoi ei-monetääristä hyötyä ja toimi tavallaan epäitsekkäästi. Ja kyseessä oli täysin perinteinen mikrotalousteoreettinen malli!
Ja vielä: kuten huomaamme, on allekirjoittaneella kiihkeä halu uskoa oman tieteenalansa perusteorian ”puolueettomuuteen.” Jos näin ei olekaan, - siis jos jossakin kansantaloustieteen paradigmoissa sittenkin piilisi kätkettynä jokin ideologia johonkin suuntaan – täytyisi meidän kaikkien ekonomistien tehdä asialle jotakin. Mehän haluamme kai tietää, emme uskoa.
Mai Allo
VTL, tuntiopettaja (hoitovapaalla)
Kiitos kirjoituksestasi Mai.
Tässäpä pohdittavaa. Luulen, että on välillä aivan liian helppoa mennä mukaan näihin väistämättömien pakkojen ajattelutapoihin. Enkä tarkoita vain taloustieteilijöitä. Tavallaan Estolan juttu oli heitto yhdestä näkökulmasta. On itseasiassa aika vaarallista, kun kansantaloustieteen teoroita aletaan tulkita 'väistämättöminä pakkoina tai totuuksina'. Usein itse teorian kehittelijä ei ehkä teoriaansa näin tulkitsekaan. Valitettavasti historiasta löytyy näitä episodeja, jolloin politiikkaa on alettu tehdä teorioihin perustuen, joista taloustieteilijät itsekin ovat jo siirtyneet toisaalle, esim. marxismi, keynesiläinen talouspolitiikka, ja nyt se taitaa olla tämä tietynlaisen kilpailutalouden ideaali.
Post a Comment