Maurice Obstfeld ja Kenneth Rogoff, jotka ovat kansainvälisen rahoituksen johtavia tutkijoita, ovat jo muutavan vuoden ajan kirjoitelleet artikkeleita USAn vaihtotaseen vajeesta, joka vain tuntuu kasvavan (on noin 6% USA:n BKT:sta). He vertaavat tilannetta 70-luvun alkuun. Tämä oli aikaa juuri ennen kuin dollariin sidottu valuuttakurssijärjestelmä romahti. Silloin oli näköpiirissä määrittelemättömät menot Vietnamin sodan takia ja finassipolitiikka oli löysää. Nyt on Irak ja määrittelemättömät kulut terrorismin vastaisessa sodassa. Yhdysvaltojen kasvavaa vaihtotaseen ja julkisen talouden vajetta rahoittavat mm. japanilaiset ostamalla USA:n valtion velkapapereita. Samaa tekevät keskuspankit. Ja myös valuuttavarannot sisältävät dollareita. Obstfeld ja Rogoff arvelevat, että näköpiirissä on melkoisen iso dollarin arvon romahdus. Dollareihin sijoittaneet ulkomaiset yksityiset ja julkiset investoijat ja säästäjät menettäisivät silloin säästöistään huomattavan osan. USA voi aina inflatoimalla päästä veloistaan eroon. Tässä ei ole mitään uutta sinällään. Mutta hämmästyttävää on se sanoisiko 'dollari-illuusio', joka antaa ulkomaisille sijoittajille näin rajattoman tuntuisen luottamuksen dollarin arvon pysyvyyteen jatkuvasta velkaantumisesta huolimatta. Tämä 'kvartaalitalous' saattaa osoittautua kalliiksi, ehkäpä kaikille osapuolille, mutta ehkäpä eniten meille tai muille dollariin turvansa laittaneille. Ei ole kysymys vain säästöistä, vaan kyllähän siinä vaikkapa Suomen vienti joutuisi uuteen kilpailutilanteeseen, jonka seurauksia on vaikea ennakoida.
Tulee mieleen, että ehkäpä jotkut köyhimmät maat ovat tämän 'kvartaalitalouden' mahdollisuudet oivaltaneetkin. Kun joidenkin Afrikan maiden velkoja aikanaan annettiin isojen kampanjoiden tuloksena anteeksi, jotkut näistä maista velkaantuivat lähes välittömästi saman verran ottamalla vastaavat uudet velat kansainvälisiltä markkinoilta. (Näitä tilanteita raportoi muistaakseni IMF:n ekonomisti William Easterly muutenkin varsin valaisevassa kirjassaan 'Elusive Quest for Growth - the Economist's adventures in the Tropics). Kun ne eivät näitä velkoja pysty sitten maksamaan takaisin, niin mitäpä sitten? Joskus aikoinaan valtiot menivät perimään saataviaan asevoimin, mutta nykyään tämä saatavien perintätapa ei oikein ole muodissa. Joten kvartaalitalous on jossain määrin ymmärrettävää: Jos rahaa saa nyt, on paras ottaa se mitä saa. Maksuista voi huolehtia tai jättää sitten huolehtimatta myöhemmin.
Obstfeldin ja Rogoffin kansainvälisen talouden oppikirjassa valaistaan vaihtotasekysymyksiä kertomuksella Joosefista, joka 1 Mooseksen kirjassa tulkitsi faaraon unta 7 lihavasta ja 7 laihasta lehmästä: 7 hyvinvoinnin vuoden jälkeen tulee 7 katovuotta. Kirjassa kerrotaan, että tuolloin 1800 eKr Babyloniassa oli toimivat viljan luottomarkkinat. Korko olisi ollut 20-30%! Egypti olisi voinut sijoittaa hyvien vuosien viljansa kvartaalitalouden lakien mukaan tuottoisille viljan luottomarkkinoille, mutta Joosef neuvoikin rakentamaan viljavarastoja, toisin sanoen säästämään nollakorolla ja varmaan hävikkiäkin syntyi. Hän ei totellut kvartaalitalouden lakeja. Miksiköhän?
Kvartaalitaloudella voi olla kurja loppu monellakin tapaa, paitsi työntekijöille myös näille osakkeenomistajille, joiden lyhyen aikavälin tuottojen maksimointi tuntuu olevan aikamme mantra. Jään pohtimaan, koskisiko tämä uhkaskenaario kehitysmaita mitenkään.
21.3.06
Kansainvälistä rahataloutta
Kansainvälisen rahatalouden kurssilla opettanen taas kerran perinteiseen tapaan vaihtotaseiden muodostumisesta, epävarmuudesta kansainvälisillä finanssimarkkinoilla, valuuttakurssien muodostumisesta, valuuttakurssijärjestelmistä ja finanssikriiseistä. Mietin kuinka vähän näillä kysymyksenasetteluilla näyttääkään olevan päällisin puolin tekemistä kehityksen ja tasa-arvon kanssa. Varmaan paljonkin, mutta teoriat ovat sellaisia, että ei näiden yhteydessä juuri kehitysmaita mainita tai naisia tai miehiä tai ihmisiä yleensä. Finanssikriisit ovat poikkeus. Ne iskevät yleisimmin juuri kehitysmaihin tai ehkä paremminkin kehittyviin maihin. Köyhimmissä maissa kun ei ole merkittäviä finanssimarkkinoita tai pörssejä. Monasti saattaa jopa käydä niin, että paikallinen valtiovarainministeriö pohtii pääosin sitä miten saisi pidettyä apua antavat maat tai järjestöt tyytyväisinä.
16.3.06
Uskonnollisuuden suhde naisiin: kehityksen jarru?
Elina Vuola, dosentti ja Suomen Akatemian akatemiatutkija, kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin sisäisistä ongelmista perinteidensä tulkinnassa. Vuola lopettaa artikkelinsa näin: ’Naisen asema ja siitä käytävä keskustelu näyttävät edelleen olevan yksi keskeinen kriittinen peili, joka heijastaa kustakin kolmesta uskonnosta pikemminkin samankaltaisen kuin erilaisen kuvan’. Samanlaisuus näkyy kahtaalla: Näiden uskontojen fundamentalistisiivet löytävät nykyään toisensa ’patriarkaalisen ekumenismin’ - Vuolan termi – nimissä. Samalla tavalla näyttävät nykyään löytävän toisensa myös perinteensä patriarkaalisen historian tunnistavat naiset ja miehet, jotka erottavat kulttuurin ja uskon toisistaan. Näyttää, että jännite onkin enemmän uskontojen sisällä kuin välillä.
Uskonnollisuuden vaikutus asenteisiin on niin suuri, että se näkyy taloustieteilijöiden suosimissa tilastollisissa tutkimuksissakin. Nykyään talouskasvun empiirisen tutkimuksen uranuurtajat ovatkin kiinnostuneet entistä enemmän uskonnon vaikutuksista. Mm. Harvardin professori Robert Barro tuottaa jatkuvasti uusia papereita aiheesta. Erityisen hätkähdyttävä on Guison, Sapienzan ja Zingalesin tutkimus, jossa he osoittavat tilastollisesti merkittävän yhteyden uskonnollisuuden ja naisiin kohdistuvien asenteiden välillä. (People's Opium? Religion and Economic Attitudes; Journal of Monetary Economics, 2004). He käyttävät hyväkseen dataa kyselytutkimuksesta, jota on tehty 66 maassa vuosina 1981-1997.(World Value Survey). He päätyvät tilastollisesti merkittävään yhteyteen, joka on sopusoinnussa Vuolan havaintojen kanssa: Aktiivisesti uskonnolliset ihmiset (mitattuna osallistumisella uskonnollisiin tilaisuuksiin) ovat suvaitsemattomampia ja vähemmän myötämielisiä naisten oikeuksien suhteen kuin ihmiset, jotka eivät osallistu aktiivisesti uskonnollisiin kokouksiin. Tämä pätee sekä muslimeihin, hinduihin, juutalaisiin, katolilaisiin, protestantteihin että buddhalaisiin. Esimerkkejä kysymyksistä, joissa tämä suhtautuminen tuli ilmi ovat seuraavat:
‘Jos työpaikkoja on niukasti, pitäisikö miehillä olla niihin naisia suurempi oikeus?’
‘Oletko sitä mieltä, että naisilla tulisi olla lapsia jotta heidän elämänsä olisi täysipainoista (in order to be fulfilled), vai eikö tämä ole välttämätöntä?’
‘Yliopistokoulutus on tärkeämpää pojalle kuin tytölle’
Erityisen vahva yhteys uskonnollisuudella ja naisten koulutuksen ja markkinatyön vähäisellä arvostuksella oli islamissa.
Jos perinteen voima on yhdistänyt ’patriarkaalista ekumenismia’ niin myös uskontojen naisliikkeitä näyttää yhdistävän ymmärrys uskontojensa perinteiden kahlitsevasta roolista ja siitä, että pyhiä kirjoituksia on luettava myös aikansa kulttuuria vasten. Joku kuukausi sitten avasin sattumalta BBC:n TV-kanavan juuri kun siellä oli menossa varsin mielenkiintoinen keskustelu eri arabimaista koollekutsuttujen musliminaisten välillä. Egyptissä eri alojen naiset, joita tuntui yhdistävän usko Koraaniin, keskustelivat juuri tästä. Hätkähdyttävää keskustelussa oli huomata, kuinka samoin sanakääntein keskustelua käydään yhä Suomessakin uskontokuntien ja herätysliikkeiden sisällä.
On ilmeistä, että näillä arvostuksilla on merkityksensä myös taloudelliselle kehitykselle. Ei ehkä ole sattumaa, että talouskasvu lähti liikkeelle Euroopassa, jossa tasa-arvokehitys on edennyt hitaasti mutta varmasti. Tätäkin ovat taloustieteilijät pohtineet.
Uskonnollisuuden vaikutus asenteisiin on niin suuri, että se näkyy taloustieteilijöiden suosimissa tilastollisissa tutkimuksissakin. Nykyään talouskasvun empiirisen tutkimuksen uranuurtajat ovatkin kiinnostuneet entistä enemmän uskonnon vaikutuksista. Mm. Harvardin professori Robert Barro tuottaa jatkuvasti uusia papereita aiheesta. Erityisen hätkähdyttävä on Guison, Sapienzan ja Zingalesin tutkimus, jossa he osoittavat tilastollisesti merkittävän yhteyden uskonnollisuuden ja naisiin kohdistuvien asenteiden välillä. (People's Opium? Religion and Economic Attitudes; Journal of Monetary Economics, 2004). He käyttävät hyväkseen dataa kyselytutkimuksesta, jota on tehty 66 maassa vuosina 1981-1997.(World Value Survey). He päätyvät tilastollisesti merkittävään yhteyteen, joka on sopusoinnussa Vuolan havaintojen kanssa: Aktiivisesti uskonnolliset ihmiset (mitattuna osallistumisella uskonnollisiin tilaisuuksiin) ovat suvaitsemattomampia ja vähemmän myötämielisiä naisten oikeuksien suhteen kuin ihmiset, jotka eivät osallistu aktiivisesti uskonnollisiin kokouksiin. Tämä pätee sekä muslimeihin, hinduihin, juutalaisiin, katolilaisiin, protestantteihin että buddhalaisiin. Esimerkkejä kysymyksistä, joissa tämä suhtautuminen tuli ilmi ovat seuraavat:
‘Jos työpaikkoja on niukasti, pitäisikö miehillä olla niihin naisia suurempi oikeus?’
‘Oletko sitä mieltä, että naisilla tulisi olla lapsia jotta heidän elämänsä olisi täysipainoista (in order to be fulfilled), vai eikö tämä ole välttämätöntä?’
‘Yliopistokoulutus on tärkeämpää pojalle kuin tytölle’
Erityisen vahva yhteys uskonnollisuudella ja naisten koulutuksen ja markkinatyön vähäisellä arvostuksella oli islamissa.
Jos perinteen voima on yhdistänyt ’patriarkaalista ekumenismia’ niin myös uskontojen naisliikkeitä näyttää yhdistävän ymmärrys uskontojensa perinteiden kahlitsevasta roolista ja siitä, että pyhiä kirjoituksia on luettava myös aikansa kulttuuria vasten. Joku kuukausi sitten avasin sattumalta BBC:n TV-kanavan juuri kun siellä oli menossa varsin mielenkiintoinen keskustelu eri arabimaista koollekutsuttujen musliminaisten välillä. Egyptissä eri alojen naiset, joita tuntui yhdistävän usko Koraaniin, keskustelivat juuri tästä. Hätkähdyttävää keskustelussa oli huomata, kuinka samoin sanakääntein keskustelua käydään yhä Suomessakin uskontokuntien ja herätysliikkeiden sisällä.
On ilmeistä, että näillä arvostuksilla on merkityksensä myös taloudelliselle kehitykselle. Ei ehkä ole sattumaa, että talouskasvu lähti liikkeelle Euroopassa, jossa tasa-arvokehitys on edennyt hitaasti mutta varmasti. Tätäkin ovat taloustieteilijät pohtineet.
8.3.06
Entä miehet?
Näin naisten päivänä tulee mieleen, että koskahan saataisiin miesten päivä?
Joyce Jacobsen on koonnut paperiinsa faktoja miesten elämään liittyvistä karuista yksityiskohdista ympäri maailmaa. http://jjacobsen.web.wesleyan.edu/wps/WB.pdf
Ennen itsekin ajattelin, että se nyt vaan jotenkin on niin että miehet elää lyhyempään. Jacobsenin artikkelin luettuani, en enää ajattele että on jotenkin luonnollista, että venäläinen mies elää 12 vuotta venäläistä naista lyhyemmän elämän - muuten suurin ero maailmassa. Erot maiden välillä ovat suuria, mutta samat piirteet löytyvät joka puolelta. Miehet menettävät inhimillistä pääomaansa mm. sotien, väkivallan, sairauksien, AIDS:n, alkoholin, itsemurhien, työtapaturmien takia, niin että lähes kaikkialla maailmassa miesten elämän on lyhyempi kuin naisten. Vain hyvin hyvin harvoissa maissa naiset kuolevat synnytyksissä yms. niin runsaasti että naisten odotettu elinikä on miehiä lyhyempi. Miehet alkavat jäädä monissa maissa jälkeen koulutuksessa. Yhteiskunnan elämästä syrjäytyneet ovat useimmiten miehiä. He eivät usein edes näy tilastoissa. Heitä ei ole olemassakaan. Yksinhuoltajanaiset kyllä näkyvät.
Naisten ja miesten välisen epätasa-arvon kääntöpuoli on miesten välinen epätasa-arvo. Menestyneimmät ovat miehiä ja syrjäytyneimmät ovat miehiä. Miehellä on kovat paineet pärjätä sen roolimallin mukaan johon hänet on kasvatettu. Avioliittomarkkinoillakin kuulemma mies tarvitsee varallisuutta menestyäkseen, nainen vain muita avuja. Jos mies ei pärjää tai halua pärjätä tässä ruljanssissa, hän syrjäytyy paljon naista helpommin. Miehen elämän vaihtoehdot näyttävätkin olevan meidän yhteiskunnassamme naisten mahdollisuuksia rajatummat. Mieheltä vaatii vahvaa itsetuntoa kulkea omaa tietään. Kaiken kukkuraksi naiset vielä usein vaativat tasa-arvoa kotitöissä, ja lisäksi odottavat, että mies vielä tuo hyvän palkan kotiin.
Kuka perustaisi miesliikkeen, joka ajaisi miesten asiaa, ilman että on asetuttava vastustamaan naisten oikeuksia tai naisten vapautta? Uskon, että vain silloin on mahdollista päästä todellisempaan tasa-arvoon, jossa molemmat voisivat vähän paremmin kuin tänään.
Joyce Jacobsen on koonnut paperiinsa faktoja miesten elämään liittyvistä karuista yksityiskohdista ympäri maailmaa. http://jjacobsen.web.wesleyan.edu/wps/WB.pdf
Ennen itsekin ajattelin, että se nyt vaan jotenkin on niin että miehet elää lyhyempään. Jacobsenin artikkelin luettuani, en enää ajattele että on jotenkin luonnollista, että venäläinen mies elää 12 vuotta venäläistä naista lyhyemmän elämän - muuten suurin ero maailmassa. Erot maiden välillä ovat suuria, mutta samat piirteet löytyvät joka puolelta. Miehet menettävät inhimillistä pääomaansa mm. sotien, väkivallan, sairauksien, AIDS:n, alkoholin, itsemurhien, työtapaturmien takia, niin että lähes kaikkialla maailmassa miesten elämän on lyhyempi kuin naisten. Vain hyvin hyvin harvoissa maissa naiset kuolevat synnytyksissä yms. niin runsaasti että naisten odotettu elinikä on miehiä lyhyempi. Miehet alkavat jäädä monissa maissa jälkeen koulutuksessa. Yhteiskunnan elämästä syrjäytyneet ovat useimmiten miehiä. He eivät usein edes näy tilastoissa. Heitä ei ole olemassakaan. Yksinhuoltajanaiset kyllä näkyvät.
Naisten ja miesten välisen epätasa-arvon kääntöpuoli on miesten välinen epätasa-arvo. Menestyneimmät ovat miehiä ja syrjäytyneimmät ovat miehiä. Miehellä on kovat paineet pärjätä sen roolimallin mukaan johon hänet on kasvatettu. Avioliittomarkkinoillakin kuulemma mies tarvitsee varallisuutta menestyäkseen, nainen vain muita avuja. Jos mies ei pärjää tai halua pärjätä tässä ruljanssissa, hän syrjäytyy paljon naista helpommin. Miehen elämän vaihtoehdot näyttävätkin olevan meidän yhteiskunnassamme naisten mahdollisuuksia rajatummat. Mieheltä vaatii vahvaa itsetuntoa kulkea omaa tietään. Kaiken kukkuraksi naiset vielä usein vaativat tasa-arvoa kotitöissä, ja lisäksi odottavat, että mies vielä tuo hyvän palkan kotiin.
Kuka perustaisi miesliikkeen, joka ajaisi miesten asiaa, ilman että on asetuttava vastustamaan naisten oikeuksia tai naisten vapautta? Uskon, että vain silloin on mahdollista päästä todellisempaan tasa-arvoon, jossa molemmat voisivat vähän paremmin kuin tänään.
6.3.06
AKT ja naiset
Miksiköhän AKT haluaa mieluummin mennä lakkoon kuin sallia vaikkapa pienenkin kiintiön osa-aikaisia työntekijöitä?
Bussinkuljettajat ovat matalapalkkainen miesvaltainen ala. Jokunen nainenkin nykyään ajaa bussia. Uskoakseni naiset arvostaisivat osa-aikamahdollisuutta. Samoin naiset ovat joukkoliikenteen käyttäjistä enemmistö. Tästä lakkoilustrategiasta eivät hyödy ainakaan naiset.
Jään miettimään, liekö tarkoituksena osin suojella pienipalkaista miesvaltaista alaa naisten invaasiolta?
Bussinkuljettajat ovat matalapalkkainen miesvaltainen ala. Jokunen nainenkin nykyään ajaa bussia. Uskoakseni naiset arvostaisivat osa-aikamahdollisuutta. Samoin naiset ovat joukkoliikenteen käyttäjistä enemmistö. Tästä lakkoilustrategiasta eivät hyödy ainakaan naiset.
Jään miettimään, liekö tarkoituksena osin suojella pienipalkaista miesvaltaista alaa naisten invaasiolta?
2.3.06
Vaarallisia uusia ajatuksia
David Weilin viime vuonna ilmestyneestä taloudellisen kasvun oppikirjasta tarttuu väistämättä mieleen ajatuksia, jotka eivät jätä rauhaan. Yksi sellainen on seuraava fakta tämän vuosituhannen maailmasta: Arabian kieltä puhuvia ihmisiä on maailmassa 200 miljoonaa, mutta vain 330 ulkomaalaista kirjaa käännetään arabian kielelle vuosittain. Kreikan kielelle käännetään vuosittain viisi kertaa enemmän kirjoja, vaikka kreikkaa puhuu vain 12 miljoonaa ihmistä. Pilapiirrokset ilmeisesti käännetään helpommin.
Näyttää selvältä että taloudellinen kehitys tai taantuminen on tekemisissä sen kanssa miten avoimia ollaan uusille ajatuksille. Uudet ajatukset ovat kuitenkin vaarallisia vallitsevalle valtaeliitille. Jopa talouskasvu voi olla vaarallista, koska se usein saa aikaan sen, että syntyy uusia eliittejä, eikä kansaa enää voi pitää pimennossa tiedolta ja uusilta ajatuksilta. Japani ja Eurooppa olivat avoimia uusille ajatuksille, kun taas roomalaiskatolinen kirkko ennen reformaatiota, Neuvostoliitto ja Kiina olivat toisenlaisia esimerkkejä. Valtaa pitävällä eliitillä oli ilmeisen paljon menetettävää.
Tämä on varmaan yksi syy, miksi naisten tie yliopistoon tai teologisiin tiedekuntiin (oli ne sitten kristillisiä tai muslimiversioita aiheesta) on ollut vaikean taipaleen ja poikkeuslupien takana. Joutuvathan vanhat valtahierarkiat väistämättä muutoksen kouriin niin meillä kuin kehitysmaissakin - ennemmin tai myöhemmin. Sukupuolten luonnollisena pidetyt roolit alkavatkin tuntua rasitteilta molemmille osapuolille, eikä paluuta vanhaan enää ole. Ehkä meidän tässäkin olisi syytä olla avoimia aivan uusille ajatuksille.
Maailma muuttuu nopeasti. Ugandassa esimerkiksi on joka puolella Nokian kännyköitä. Mikähän merkitys niilläkin mahtaa olla paikallisessa valtapelissä. Veikkaisin että Nokian välillinen merkitys demokratiakehitykselle saattaa olla yllättävän suuri kun informaatio maan eri osien välillä siirtyy niin kovin helposti. Toivon mukaan se uusi siirtyvä ajatus tällä kertaa on se, että maassa vallitsee rauhan tapainen vaikka olikin vaalit.
Näyttää selvältä että taloudellinen kehitys tai taantuminen on tekemisissä sen kanssa miten avoimia ollaan uusille ajatuksille. Uudet ajatukset ovat kuitenkin vaarallisia vallitsevalle valtaeliitille. Jopa talouskasvu voi olla vaarallista, koska se usein saa aikaan sen, että syntyy uusia eliittejä, eikä kansaa enää voi pitää pimennossa tiedolta ja uusilta ajatuksilta. Japani ja Eurooppa olivat avoimia uusille ajatuksille, kun taas roomalaiskatolinen kirkko ennen reformaatiota, Neuvostoliitto ja Kiina olivat toisenlaisia esimerkkejä. Valtaa pitävällä eliitillä oli ilmeisen paljon menetettävää.
Tämä on varmaan yksi syy, miksi naisten tie yliopistoon tai teologisiin tiedekuntiin (oli ne sitten kristillisiä tai muslimiversioita aiheesta) on ollut vaikean taipaleen ja poikkeuslupien takana. Joutuvathan vanhat valtahierarkiat väistämättä muutoksen kouriin niin meillä kuin kehitysmaissakin - ennemmin tai myöhemmin. Sukupuolten luonnollisena pidetyt roolit alkavatkin tuntua rasitteilta molemmille osapuolille, eikä paluuta vanhaan enää ole. Ehkä meidän tässäkin olisi syytä olla avoimia aivan uusille ajatuksille.
Maailma muuttuu nopeasti. Ugandassa esimerkiksi on joka puolella Nokian kännyköitä. Mikähän merkitys niilläkin mahtaa olla paikallisessa valtapelissä. Veikkaisin että Nokian välillinen merkitys demokratiakehitykselle saattaa olla yllättävän suuri kun informaatio maan eri osien välillä siirtyy niin kovin helposti. Toivon mukaan se uusi siirtyvä ajatus tällä kertaa on se, että maassa vallitsee rauhan tapainen vaikka olikin vaalit.
