Mitä piilokorruptio on?

Lähetimme Helsingin Sanomiin alla olevan vastineen 22.11.2006. Tiivistelmä Asparan ja Tikkasen kritiikistä Vieraskynäkirjoitukseemme on luettavissa HKKK:n sivuilta tästä:

Markkinoinnin ja johtamisen asiantuntijat Aspara ja Tikkanen kritisoivat kirjoitustamme suomalaisesta piilokorruptiosta mm. epäloogisuudesta (HS, 16.11.2006).

Kirjoituksessamme esitimme, että lahjusten vaatimisen ohella korruptiota voivat olla vastapalveluksiin ja hyvä veli –verkostoon perustuva sulle mulle -järjestelmä ja ryhmäedut. Tästä Aspara ja Tikkanen toteavat, että on raju oletus, että esimerkiksi Fortumin yritysjohto olisi luvannut jotakin henkilökohtaista hyötyä ministereille tai muille päättäville virkamiehille. Tämä on heidän oletuksensa, ei meidän väitteemme.

Kriitikkomme ovat oikeassa siinä, että yllä olevan määrittelyn mukaan optiokäytännöt eivät ole käsitteellisesti eri asia kuin lapsilisät: molemmissa on kyse ryhmäeduista, omasta edusta ja tulonsiirroista yhteisestä kassasta. Päättäjien, ja kansalaisten, keskinäinen verkostoituminen ja luottamus ovat talouden toiminnalle välttämättömiä ja tärkeitä asioita. Kirjoituksessamme pohdimme voisiko optioista ja keskinäisestä verkostoitumisesta kuitenkin tulla korruptioon rinnastettavaa silloin, kun niihin liittyy kohtuuttoman suurta etua, jolle olisi tarpeen laittaa rajat yhteiskunnan toimesta. Ilmiötä pahentaa se, että hyvä veli/sisar –verkoston jäsenet istuvat ristiin toinen toistensa johtamien yritysten hallituksissa.

Toisin kuin optio-ohjelmissa, Asparan ja Tikkasen mainitsemissa sosiaalisissa tulonsiirroissa käytetään tarveharkintaa, sekä pyritään estämään järjestelmän ja yhteisen varallisuutemme hyväksikäyttöä. Sosiaalisten tulonsiirtojen saajan erottaa valtionyhtiöiden johtajista sekin, että hänellä ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa saamiensa etuuksien suuruuteen, kun taas yritysjohtajilla on keskeinen rooli optiojärjestelmistä neuvoteltaessa.

Sijoittaja Kim Lindström ihmettelee Taloussanomissa 19.11., miksi omistajat suostuvat maksamaan tulonsiirtoja – optioita - johtajilleen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa onkin alettu luopua optioista kannustinjärjestelmänä. Yleisesti voidaan kysyä, pystyvätkö yritysjohtajat sopimuksen neuvottelutilanteessa käyttämään hyväkseen poliitikkoja tai omistajia parempaa tietämystään johtamansa yrityksen tilasta? Toisaalta on muistettava, että lyhyen tähtäyksen kurssinousuihin optioilla sitoutetut johtajat voivat auttaa myös yritysten omistajia saavuttamaan pikavoittoja.

Optio-ohjelmat ovat näistä syistä ongelmallisia myös yksityisissä yrityksissä. Valtionyhtiöiden optiot nostimme esiin siksi, että tässä tilanteessa kohtuuton optiokäytäntö on ollut ilmeistä. Valtionyhtiöillä on määräävää markkina-asemaa, joka mahdollistaa kuluttajilta kerättyjen ylisuurten voittojen jakamisen optioina johtajille. Lisäksi voimme yrittää vaikuttaa valtionyhtiöihin poliittisten edustajiemme kautta.

Esiin tuomamme ilmiö ei nähdäksemme ole sen rakentavampi kuin kehitysmaissa ilmenevä avoin ja mitattava korruptio. Se on usein paikallisten silmissä hyväksyttävää toimintaa, mutta esimerkiksi YK:n mielestä näiden maiden kehityksen tärkein este.

Anne Mikkola ja Jenni Pääkkönen

Ovatko optiot suomalaista korruptiota?

Tämä Jenni Pääkkösen kanssa kirjoittamani teksti on julkaistu HS:n vieraskynässä 13.11.2006

Korruptionvastaisen taistelun johtaja Transparency International järjestö määrittelee korruption ”julkisen aseman väärinkäytöksi yksityisen hyödyn saamiseksi”. Lahjusten vaatimisen ohella korruptiota ovat myös vastapalveluksiin ja hyvä veli -verkostoon perustuva sulle mulle -järjestelmä ja ryhmäedut, joihin liittyvät ehkä demokratian nimissä tehdyt ”kaupat”. Olemme tottuneet pitämään korruptiota lähinnä kehitysmaiden kirouksena. Suomi puolestaan on järjestelmällisesti sijoittunut kansainvälisissä korruptiotutkimuksissa vähinten korruptoituneiden maiden joukkoon.

Onko asia todella näin mustavalkoinen? Viime vuoden verotiedot osoittavat, että valtionyhtiöiden johtajat ovat saaneet huomattavan suuria ansiotuloja (HS 2.11.), jotka perustuvat osin optiojärjestelmiin. Optioita perustellaan yleensä sillä, että ne sitouttavat johtajan yritykseen ja saavat tämän tekemään ahkerasti töitä. Valtionyhtiöiden optiojärjestelmää voidaan kuitenkin kritisoida ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin, tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että sitouttamisen sijaan optiot kannustavat johtoa yrityksen markkina-arvon maksimointiin lyhyellä aikavälillä pitkäjänteisen kehitystyön kustannuksella. Toisaalta, valtionyhtiöt ovat tyypillisesti oman alansa monopoleja tai oligopoleja, jotka kilpailun puuttuessa tuottavat ylisuurta voittoa. Lisäksi yrityksen pörssiarvoa voivat nostaa yrityksen johdon toimista riippumattomat tekijät, niin kutsutut onnekkaat sattumat.

Helsingin Sanomat kertoi äskettäin, että Fortumin eronneet johtajat saavat lähtönsä jälkeenkin nauttia yhtiön sitouttamistoimista eli optioista.

Miksi? Eikö juuri valtionyhtiöiden perusteeton optiojärjestelmä ole osa sulle mulle -järjestelmää, korruptiota, johon päättäjien tulisi puuttua? Sisäpiirinkaupat on jo kielletty ja niihin on myös puututtu – miksei myös perusteettomiin optioihin?

Mielestämme tällainen toiminta viestii kaikille yhteiskunnan toimijoille, että häikäilemätön oman edun tavoittelu ja etuuksien jakaminen sisäpiirin kesken on hyväksyttävää.

Asia on erityisen vakava silloin, kun kysymys on optioiden kaltaisesta laillistetusta, sisäänrakennetusta mekanismista, joka mahdollistaa etuuksien jakamisen sisäpiirin kesken. Sen osalliset voivat väittää, että kyse on järjestelmän toiminnan keskeisestä osasta.

Poliittisten päättäjien haluttomuus puuttua kohtuuttomiin etuuksiin osoittaa, että suomalaiset poliitikot ovat omaksuneet hyvä veli -järjestelmän. He viestittävät kansalle: näin saa ja pitää tehdä.

Esimerkillä on väliä! Monet huonosti hallinnoidut kehitysmaat ovat entisiä eurooppalaisia siirtomaita. Siirtomaaisännät rakensivat instituutiot, joiden yksinomaisena tarkoituksena oli tuottojen kerääminen. Maiden itsenäistyttyä uudet johtajat jatkoivat samaa rataa. Ahneus, piittaamattomuus ja vastuuttomuus rapauttivat pikkuhiljaa koko kansakunnan moraalin. Näin voi käydä Suomessakin.

Maailmanpankki on määritellyt korruption suurimmaksi kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen esteeksi, koska se heikentää institutionaalista perustaa, jolle taloudellinen kasvu rakentuu.

Usein väitetään, että vain rikkaissa maissa on varaa korruptoitumattomuuteen; kehitysmaissa korruptio voikin joskus olla valtionvirkailijoille tapa saada työstään palkkaa. Mitkä perustelut meillä on suomalaiselle ”piilokorruptiolle”?

Miten Suomessa voidaan vähentää piilokorruptiota ja parantaa hallintoa? Vinkkejä voi saada Transparency Internationalilta, joka pyrkii rakentamaan yhteenliittymiä eri toimijoiden, kuten valtionhallinnon, talouselämän ja kansalaisyhteiskunnan välille. Hankkeissa edetään askel askeleelta, projekti ja tapaus kerrallaan.

Olisiko myös Suomessa syytä miettiä viranomaisten saattamista jollakin tavoin vastuuvelvollisiksi toisilleen?

Tiivistelmä Asparan ja Tikkasen kritiikistä HS:ssa on luettavissa HKKK:n sivuilta tästä.