Tämä Jenni Pääkkösen kanssa kirjoittamani teksti on julkaistu HS:n vieraskynässä 13.11.2006
Korruptionvastaisen taistelun johtaja Transparency International järjestö määrittelee korruption ”julkisen aseman väärinkäytöksi yksityisen hyödyn saamiseksi”. Lahjusten vaatimisen ohella korruptiota ovat myös vastapalveluksiin ja hyvä veli -verkostoon perustuva sulle mulle -järjestelmä ja ryhmäedut, joihin liittyvät ehkä demokratian nimissä tehdyt ”kaupat”. Olemme tottuneet pitämään korruptiota lähinnä kehitysmaiden kirouksena. Suomi puolestaan on järjestelmällisesti sijoittunut kansainvälisissä korruptiotutkimuksissa vähinten korruptoituneiden maiden joukkoon.
Onko asia todella näin mustavalkoinen? Viime vuoden verotiedot osoittavat, että valtionyhtiöiden johtajat ovat saaneet huomattavan suuria ansiotuloja (HS 2.11.), jotka perustuvat osin optiojärjestelmiin. Optioita perustellaan yleensä sillä, että ne sitouttavat johtajan yritykseen ja saavat tämän tekemään ahkerasti töitä. Valtionyhtiöiden optiojärjestelmää voidaan kuitenkin kritisoida ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin, tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että sitouttamisen sijaan optiot kannustavat johtoa yrityksen markkina-arvon maksimointiin lyhyellä aikavälillä pitkäjänteisen kehitystyön kustannuksella. Toisaalta, valtionyhtiöt ovat tyypillisesti oman alansa monopoleja tai oligopoleja, jotka kilpailun puuttuessa tuottavat ylisuurta voittoa. Lisäksi yrityksen pörssiarvoa voivat nostaa yrityksen johdon toimista riippumattomat tekijät, niin kutsutut onnekkaat sattumat.
Helsingin Sanomat kertoi äskettäin, että Fortumin eronneet johtajat saavat lähtönsä jälkeenkin nauttia yhtiön sitouttamistoimista eli optioista.
Miksi? Eikö juuri valtionyhtiöiden perusteeton optiojärjestelmä ole osa sulle mulle -järjestelmää, korruptiota, johon päättäjien tulisi puuttua? Sisäpiirinkaupat on jo kielletty ja niihin on myös puututtu – miksei myös perusteettomiin optioihin?
Mielestämme tällainen toiminta viestii kaikille yhteiskunnan toimijoille, että häikäilemätön oman edun tavoittelu ja etuuksien jakaminen sisäpiirin kesken on hyväksyttävää.
Asia on erityisen vakava silloin, kun kysymys on optioiden kaltaisesta laillistetusta, sisäänrakennetusta mekanismista, joka mahdollistaa etuuksien jakamisen sisäpiirin kesken. Sen osalliset voivat väittää, että kyse on järjestelmän toiminnan keskeisestä osasta.
Poliittisten päättäjien haluttomuus puuttua kohtuuttomiin etuuksiin osoittaa, että suomalaiset poliitikot ovat omaksuneet hyvä veli -järjestelmän. He viestittävät kansalle: näin saa ja pitää tehdä.
Esimerkillä on väliä! Monet huonosti hallinnoidut kehitysmaat ovat entisiä eurooppalaisia siirtomaita. Siirtomaaisännät rakensivat instituutiot, joiden yksinomaisena tarkoituksena oli tuottojen kerääminen. Maiden itsenäistyttyä uudet johtajat jatkoivat samaa rataa. Ahneus, piittaamattomuus ja vastuuttomuus rapauttivat pikkuhiljaa koko kansakunnan moraalin. Näin voi käydä Suomessakin.
Maailmanpankki on määritellyt korruption suurimmaksi kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen esteeksi, koska se heikentää institutionaalista perustaa, jolle taloudellinen kasvu rakentuu.
Usein väitetään, että vain rikkaissa maissa on varaa korruptoitumattomuuteen; kehitysmaissa korruptio voikin joskus olla valtionvirkailijoille tapa saada työstään palkkaa. Mitkä perustelut meillä on suomalaiselle ”piilokorruptiolle”?
Miten Suomessa voidaan vähentää piilokorruptiota ja parantaa hallintoa? Vinkkejä voi saada Transparency Internationalilta, joka pyrkii rakentamaan yhteenliittymiä eri toimijoiden, kuten valtionhallinnon, talouselämän ja kansalaisyhteiskunnan välille. Hankkeissa edetään askel askeleelta, projekti ja tapaus kerrallaan.
Olisiko myös Suomessa syytä miettiä viranomaisten saattamista jollakin tavoin vastuuvelvollisiksi toisilleen?
Tiivistelmä Asparan ja Tikkasen kritiikistä HS:ssa on luettavissa HKKK:n sivuilta tästä.
No comments:
Post a Comment